Korkojen lasku kohottaa asuntovelallisen joulutunnelmaa, mutta edes ostovoiman kasvu ei lohduta, jos oma työpaikka on vaarassa. Kinkun hintakehitys on onneksi ollut maltillinen, mutta konvehtirasiasta joutuu pulittamaan lähes neljänneksen viimevuotista enemmän. Suomalaiskodeissa joulua odotetaan nyt kaksijakoisissa tunnelmissa.

Taloustilanne on yleisesti haastava. Työttömyys on kasvussa ja asuntomarkkina suomalaisten joululaulujen tapaan mollivoittoinen. Samalla näemme kuitenkin selviä merkkejä käänteestä – palkansaajien ostovoima paranee ja kotitalouksien korkokurimus helpottaa. Mitä voimmekaan odottaa joululta?

Onko ostovoimasta joulun valopilkuksi?

Inflaation myötä suomalaisen palkansaajan ostovoima on tippunut. Ostovoiman pohjat saavutettiin vuoden 2023 tammi–maaliskuussa. Tuosta hetkestä ostovoima on reaalisesti (palkkojen ja hintojen nousu huomioiden) kasvanut 3,4 prosenttia (Q3/2024 mennessä). Pientä helpotusta kotitalouksien joulutalouteen on siis tarjolla.

Korkojen lasku parantaa velkaisten kotitalouksien kulutusmahdollisuuksia. Kehitys auttaa kuitenkin vain velkaisia kotitalouksia ja etenkin erittäin velkaisia kotitalouksia. Tilastojen perusteella tosin tiedämme, että suuret velat kulkevat käsi kädessä suuren varallisuuden kanssa. Toisin sanoen heillä, jotka hyötyvät eniten korkojen laskusta, on yleensä valmiiksi taloudellisesti vahvempi tilanne.

Työmarkkinoilta ei lahjoja jouluksi

Tuoreimmat työmarkkinatilastot lokakuulta jatkoivat ankeaa kehitystä. Työttömyysaste nousi, lomautukset kasvoivat ja avoimia työpaikkoja oli vähemmän. Työmarkkinalla on ratkaiseva asema joulumielen nostattajana. Valitettavan monelle ostovoiman paraneminen ei ole helpotus, koska työpaikka on mennyt alta.

Kuluttajaluottamusmittauksessa yhä useampi arvioi työttömyyden uhan kasvaneen. Kehitys on linjassa työmarkkinoiden kehityksen kanssa. Pieni valonpilkahdus löytyy yritysten työllistämisaikeista. Palvelu- ja teollisuudenaloilla sekä rakentamisessa työllistämisnäkymät ovat vahvistuneet selvästi. Indikaattoreiden taso ei vielä ole positiivinen, mutta tätä menoa ne kyllä kääntyvät positiivisiksi. Siinä vaiheessa myös työttömyys kääntyy laskuun. Täksi jouluksi yritysten näkymät eivät ehdi muuttaa kuluttajien tilannetta, mutta vuoden päästä kyllä.

Jouluinflaatio on tosi

Joulupöydän antimet ovat pääsääntöisesti viimevuotista kalliimpia. Joulukinkun hinta pyörii viime joulun tasolla, mutta suklaan hinta on pompannut vauhdilla – lokakuussa suklaa maksoi yli 22 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Konvehteja syötäneen tänä vuonna siis vähemmän. Viinikin on kallistunut noin 5 prosenttia, mutta viinissä hinnan nousua on helppo kompensoida laadulla. Jopa joulukorttien lähettäminen on 8 prosenttia kalliimpaa kuin viime vuonna.

Ekonomisti kääntäisi katseet jouluun 2025

Valitettavasti talousympäristö on joulun 2024 kannalta mollivoittoinen. Keskitytään siis tänä jouluna tärkeämpiin asioihin – läheisiin ja ystäviin. Joululla 2025 on varmasti enemmän annettavaa talousmielessä.

Lasse Corin lasse.corin(at)aktia.fi

Talouskasvun tarkastelussa ei pitäisi keskittyä yhden tai kahden vuoden kehitykseen, sillä taloudessa tulee luonnostaan ylä- ja alamäkiä. Kun tarkastelemme Suomen keskimääräistä 10 vuoden talouskasvua asukasta kohti, on ilmeistä, että viime vuosina kasvu on ollut hitainta sitten ensimmäisen maailmansodan ja Suomen sisällissodan. Kasvun puute heijastuu laajasti Suomen talouteen, ja on myös mielestäni juurisyy kotimaan tämänhetkiseen vaikeaan poliittiseen tilanteeseen.

Kasvu oli pirteämpää jopa läpi toisen maailmansodan

Tilastokeskus julkaisee Suomen bruttokansantuotteesta asukasta kohti aikasarjaa, joka alkaa vuodesta 1870. Tilasto osoittaa, että keskimääräinen talouskasvu oli pirteämpää jopa läpi toisen maailmansodan, kun vertauskohtana käytetään 2010-luvun heikoimpia lukuja. Historian nopeimmasta kasvusta suomalaiset saivat nauttia sisällissodan päättymistä seuranneena vuosikymmenenä 1919–1928, jolloin keskimääräinen vuosittain talouskasvu oli 7 prosenttia.

Hyvinvointivaltio-Suomen kannalta oleellisin vertailujakso ovat vuosikymmenet toisen maailmansodan jälkeen. Tuolloin alkoi nykyisen hyvinvointivaltion rakentaminen. 1950-luvulta aina 1980-luvulle keskimääräinen talouskasvu oli heikoimmillaankin 2,4 prosenttia, ja yli 4 prosentin kasvuluvut olivat varsin tavallisia. Näinä vuosikymmeninä rahaa riitti enemmän jaettavaksi työntekijöille, yrityksille ja julkiselle sektorille. Suomen pankkikriisiä seurannut lama hidasti ymmärrettävästi kasvua, mutta luottamuksen palautuminen ja Nokia-vuodet kiihdyttivät kasvun 1950–80-luvuilla saavutetuille tasoille.

Merkillepantavaa on, että edes 1990-luvun erittäin vaikeat lamavuodet eivät heikentäneet Suomen 10 vuoden keskimääräistä kasvua yhtä paljon kuin mitä olemme tällä hetkellä kokeneet. Vaikka lamavuodet olivat vaikeat, kasvu ennen ja jälkeen laman oli sen verran nopeaa, että keskimääräinen kasvu pysyi melko pirteänä.

Finanssikriisin, eurokriisin ja Nokian menetysten jälkeen talouskasvu Suomessa on ollut vain kalpea aavistus aiemmasta. Esimerkiksi vuoteen 2019 päättyneen kymmenvuotisjakson keskimääräinen kasvu oli -0,2 prosenttia. 

Kasvun pieni piristyminen ei riitä kääntämään laivaa

Viime vuosina keskimääräinen kasvu on selvästi piristynyt ollen 0,7 prosenttia vuosina 2013–2022. Vaikka kiihtyminen onkin hyvä asia, on vaikea nähdä, että tämä tai edes hieman nopeampiakaan kasvuvauhti riittäisi Suomen talouden haasteiden korjaamiseen. Esimerkiksi julkisen talouden velkaantuneisuusaste laski melko reippaastikin vuosina ennen finanssikriisiä. Tuolloin 10 vuoden keskimääräinen kasvu oli reippaasti yli 3 prosenttia, jopa lähempänä 4 prosenttia.

Tällä hetkellä julkisen talouden menopaineet ovat suuremmat, joten kasvun pitäisi yltää edes lähelle edellisten vuosikymmenten tasoja. Matkaa on kuitenkin paljon – vaikka keskimääräinen kasvu kiihtyisi kokonaisen prosenttiyksikön, se olisi silti melko kaukana parhaista luvuista. Ongelma on mielestäni sen verran suuri, ettei yksi hallitus sitä pysty korjaamaan, vaan seuraavallekin jää tekemistä.

Lasse Corin lasse.corin(at)aktia.fi