Viimeksi päivitetty : 15.04.2025

Yhdessä asiakkaan kasvun tukena

Aktia ja Swedbank solmivat sopimuksen strategisesta kumppanuudesta toukokuussa 2024. Sopimus luo pohjan pitkäaikaiselle yhteistyölle, jonka tavoitteena on tarjota parempaa palvelua kummankin pankin yritysasiakkaille.

 

Miksi Aktia tekee yhteistyötä Swedbankin kanssa?
”Yhteistyö tukee Aktian strategiaa ja tavoitettamme hakea kasvua etenkin pienistä ja keskisuurista yrityksistä”, Aktian pankkiliiketoiminnan johtaja Anssi Huhta sanoo.

”Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Kotimaisena toimijana meillä on luontevaa olla pohjoismainen kumppani, joka jakaa kanssamme arvot, ajatusmaailman ja toimintatavat”, Aktian yritysliiketoiminnan johtaja Anu Vainio sanoo.     


Miten Aktian asiakkaat hyötyvät yhteistyöstä?

”Swedbank on vahva toimija suuryritysmarkkinassa. Yhteistyön ansiosta voimme tarjota kasvaville asiakasyrityksille mahdollisuuden käyttää luotetun kumppanin kattavia palveluja myös kansainvälisesti ja tukea näin yritystasiakkaiden kasvua. Swedbankin kautta asiakkaidemme saatavilla ovat jo nyt mm. palvelut ulkomaankaupan rahoitukseen ja korkosuojaukseen. Pitkällä aikavälillä näen mahdollisuuksia tarjonnan laajentamiseen”, Huhta sanoo. 

 ”Asiakkuus Aktiassa toimii yritykselle ovenavaajana Swedbankiin ja madaltaa kynnystä palvelukokonaisuuden täydentämiseen”, Vainio sanoo. 

 

Mitä Aktia voi tarjota Swedbankin asiakkaille?
”Leasing-, osamaksu- ja laskusaatavarahoituksen järjestelmiin tekemämme investoinnit hyödyttävät jatkossa myös Swedbankin suuryritysasiakkaita. Samoin euromääräiset kassanhallintaratkaisumme ovat herättäneet kiinnostusta. Yhteistyötä on mahdollista laajentaa myös varainhoidon tuotteisiin, jolloin voisimme tarjota Swedbankin asiakkaille pääsyn muun muassa laadukkaisiin rahastoihimme”, Vainio sanoo. 

 

Miten yhteistyö Swedbankin kanssa on lähtenyt käyntiin?
”Lähtökohdat kumppanuudelle olivat hyvät, koska täydennämme toisiamme emmekä kilpaile samoista asiakkaista. Swedbankin lakkauttamien palveluiden avaaminen Aktiaan toteutettiin tämän vaihtoehdon valinneille asiakkaille suunnitelmien mukaisesti, minkä jälkeen siirryttiin normaalin yhteistyön vaiheeseen. Yhteistyön tuloksena on jo syntynyt useita konkreettisia, asiakkaita hyödyttäviä ratkaisuja”, Huhta sanoo.  

”Kummankin pankin henkilöstö on suhtautunut kumppanuuteen avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Henkilöstölle tähän asti tehty matka on tarjonnut oppimismahdollisuuksia ja ainutlaatuisen tilaisuuden rakentaa pohjoismaista yhteistyötä”, Vainio sanoo. 


Tämä artikkeli on julkaistu myös Aktian vuosikertomuksessa 2024.  

Alkuun
Alkuun